Spiritismi-istunto

Vielä on saatavilla perinteikästä tuurilaista Kummitustalon hunajaa.

Ohessa yksi ensimmäisistä Kummitustalon hunajasta otetuista kuvista vuodelta 1888. Kuvassa kylän vanhimmat ovat kokoontuneet kylän perustuskokoukseen ja spiritismi-istuntoon, jonka tauolla he nauttivat henkien tuoreeltaan toimittamaa tuurilaista Kummitustalon hunajaa. Perustusjäsenten tyytyväisten ilmeiden perusteella hunaja on maistunut entisaikaankin ja tälläkin kertaa tuomisia odotettiin vesi kielellä. Kädet eivät meinaa pysyä omalla pulpetilla, kun korkkia pitäisi saada jo raottaa. Kerrotaan, että kuvassa esiintyvä nuorempi mieshenkilö (toinen oik.) olisi kysäissyt, että ”Saako edes kelloa vähän rimpauttaa”, mutta puheenjohtaja olisi pysynyt tiukkana, ”Ensin istunto, sitten hani.”

Kesän 2019 erää on vielä jäljellä myyntiin noin 50 purkkia, jotka ovat ostettavissa viikonlopusta alkaen hintaan 6 e / 350 g lasipurkki.

Hae omasi ja tee samanlaisia suurtöitä kuin kuvan sankarit!