Melkoinen turkki

Hunaja on maukas, monikäyttöinen ja terveellinen valkoisen sokerin korvaava ravintoaine, jota on käytetty Tuurissa jo vuosituhansien ajan lääkkeenä ja ravintona. Jo ammoisten aikojen tuurilaiset havaitsivat, että päivittäinen hunaja-annos parantaa kolesteroli-, tulehdus- ja verensokeriarvoja.

Tässä Kummitustalon porstuasta löytyneessä kuvassa vuodelta 1888 näemme, kuinka Kummitustalon hunajasta pitävät kaikki aina lapsista perheen lemmikkeihin saakka. Kissalle onkin kasvanut melkoinen turkki, eikä pääkään ihan pieni ole, lähinnä pääsääntöisesti ainoastaan tämän terveellisen ja ravitsevan ruokavalionsa vuoksi. Suosittelemme kuitenkin noudattamaan varovaisuutta ja eläinlääkärin moderneja ohjeita hunajan syöttämisessä lemmikeille, ehkäpä jopa välttämään tyystin. Jääpähän sitten itselle enempi, ei tätä nimittäin loputtomasti ole. Kesän 2019 satoa vielä jokunen lasipurkki jäljellä kohtalaiseen 6 e/350 g hintaan.