Hunaja aistitaan tavallista sokeria noin 1,3 kertaa makeammaksi, mutta siinä on noin 20 prosenttia vähemmän kaloreja. Näistä syistä johtuen saman makeuden tunteen saa hunajasta jopa 40 prosenttia pienemmällä energiamäärällä kuin sokerista.
Tässä Kummitustalon klapiloodasta löytyneessä kuvassa vuodelta 1888 näemme harvinaisen kuvan varhaisten tuurilaisten pelaamasta seurapelistä. Pelissä on tarkoitus pitää käsiä omalla pulpetilla mahdollisimman pitkään yrittäen keskittymällä ankarasti pitää ajatukset poissa herkullisesta Kummitustalon hunajasta, joka on asetettu tarkalleen pelipöydän geometriseen keskikohtaan kaikkien ulottuville. Muutamasta harjaantumattomasta pelaajasta näkee jo päälle päin, että makeutta aistivat reseptorit ovat jo ylikuumenneet aikoja sitten ja keskittymisen lopullinen herpaantuminen on vain ajan kysymys. Toisilla sormet taas lepäävät pöydällä rentoina ja liikkumatta kuin soittaisivat John Cagen 4’33” for piano -teosta vuodelta 1952. Ihmismieli on moninainen!
Pelivälineitä on vielä muutamia myynnissä kuuden euron hintaan per 350 g lasipurkki. Tule hakemaan omasi.